Ilmajoen Musiikkijuhlat siirtyy kesäkuulle 2021

Koronavirusepidemiasta johtuvan valmiuslain ja poikkeustilanteen vuoksi tapahtuma kokonaisuutena siirtyy vuodella eteenpäin. Jukka Linkolan säveltämä Hiljaiset perivät maan – ooppera lapuanliikkeestä kantaesitetään 10.6.2021. Teoksen libretosta ja ohjauksesta vastaa Tuomas Parkkinen. Myös konserttiohjelmisto kokonaisuudessaan siirtyy seuraavalle kesälle.

- Emme pysty voimassa olevasta tilanteesta johtuen järjestämään oopperan ehdottomasti tärkeitä harjoituksia. Asiakkaidemme ja esiintyjiemme sekä talkoolaistemme terveys ja turvallisuus ovat meille ehdottoman tärkeitä, joten olemme joutuneet tässä poikkeustilanteessa hyväksymään ylivoimaiset esteet, kertoo toiminnanjohtaja Sari Hanka.

Asiakkaiden lunastamat lipputilaukset sekä tekemät varaukset siirtyvät automaattisesti seuraavan kesän oopperanäytöksiin ja samaan konserttiin. Varatut ja lunastetut istumapaikat pysyvät ennallaan ja kaikki oheispalvelut pysyvät ennallaan.

Lähetämme tilauksen tehneille asiakkaille uudet liput uusilla päivämäärillä tilauksen toimitustavan mukaan joko sähköpostitse tai postitse tulevan syksyn aikana. Myös jo toimitetut liput käyvät edelleen kesälle 2021 siirtyvään näytökseen. Lunastetut ja varatut istumapaikat pysyvät samoina, ainoastaan esityksen päivämäärä muuttuu. Lunastettuja lippuja ei palauteta takaisin, ostetut liput siirtyvät sellaisenaan samaan oopperateoksen esitykseen seuraavalle kesälle yllä ilmoitettuna esityspäivänä. Halutessaan lipun voi vaihtaa toiseen näytökseen tai konserttiin tai vaihtoehtoisesti lahjakorttiin. Kaikki lippuvaihdot tulee tehdä 29.5.2020 mennessä.

 

Hiljaiset perivät maan - ooppera

Alkuperäinen esityspäivä Uusi esityspäivä
To 4.6.2020 klo 19 Kantaesitys To 10.6.2021 klo 19 kantaesitys
Pe 5.6.2020 klo 19  Pe 11.6.2021 klo 19
La 6.6.2020 klo 13 La 12.6.2021 klo 13
Su 7.6.2020 klo 13 Su 13.6.2021 klo 13
Pe 12.6.2020 klo 13 Pe 18.6.2021 klo 13
La 13.6.2020 klp 13 La 19.6.2021 klo 13
Su 14.6.2020 klo 13 Su 20.6.2021 klo 13

 

Konsertit

  Alkuperäinen päivä Uusi päivä
Aarne Pelkonen: Haavekuvia La 6.6.2020 klo 20 La 12.6.2021 klo 20
Ritva Oksanen: Älä Jätä Sinua Yksin Su 7.6.2020 klo 17 Su 13.6.2021 klo 17
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani To 11.6.2020 klo 20 To 17.6.2021 klo 20
Vanhoja Poikia Pe 12.6.2020 klo 20 Pe 18.6.2021 klo 20
Anu Komsi & Juha Uusitalo La 13.6.2020 klo 20 La 19.6.2021 klo 20

 

Mikäli haluat vaihtaa esityspäivää, täytä alla oleva lomake

Kaikki kesälle 2020 tehdyt tilaukset siirtyvät automaattisesti kesälle 2021 varaustasi vastaavaan esitykseen tai konserttiin.



OMAT TIEDOT